Koulutehtäviä ja tuskaa

Meille annettiin tämmönen esseen kirjoittamisaihe ruotsista 27. tammikuuta. Ahdistuin tästä tehtävästä "ikihyviksi", ja olen lykännyt sen tekoa jo yli kuukauden päivät. Se että joudun yksinkertaistamaan ajatukseni ruotsiksi ei tunnu pahalta, vaan se että minulla ei ole tästä asiasta yhtäkään rakentavaa ajatusta. Koska haluaisin tehdä muutakin kuin murehtia jok'ikistä sunnuntai-iltaani maanantain ruotsin tunnin pelossa, pistän nyt pääni vadille ja puen ajatukseni liirumlaarum-suomeksi.

Minulle taiteen tekemisessä on tärkeä projektikeskeisyys. Minua ei kiinnosta valmis työ, vaan läsnäolo jota koen taidetta tehdessäni. Kuuluisien taiteilijoiden sijaan maalauksieni suurin vaikuttaja sisälläni kuohuva tunne. Yleensä maalaan vain silloin kun minulla on pahaolo. Kun teen taidetta yksin, en tee sitä koskaan kunnolla. Uskon sattumanvaraisuuteen ja enkä pyri perfektionismiin. En jaksa keskittyä kovin pitkään vain yhteen asiaan.

Yleensä ihmisten mielestä parhaat teokseni ovat niitä, joihin en ole panostanut juuri ollenkaa. Se tuntuu välillä käsittämättömältä ja samalla turhauttavalta. Jos olen oikeasti perehtynyt teoksieni aihepiiriin ja kovasti yrittänyt tehdä taidetta se näkyy ennemmin liian pitkälle mietityltä ja jopa amatöörimäiseltä. Aivan kuin sattumanvaraisuus olisi neroutta?

En ole koskaan halunut maalaamisesta/piirtämisestä ammattia. Se tulisi joko olemaan muille elämistä, ja/tai suurta yksinäisyyttä. Se saattaisi mennä jatkuvaksi epäkiitolliseksi pusertamiseksi. Tähän ajatukseen on saattanut vaikuttaa viimeisen puolen vuoden aikana kokemani taide -identiteettikriisi. Kuvataiteilijan ammatissa minua pelottaa eniten palautteeton pärjääminen hamaan hautaan saakka.

Tulevaisuudessa haluaisin keskittyä taiteessani poikkitaiteelliseen ryhmätyöskentelyyn. Avainsanoja ryhmätyöskentelyssä olisi taiteen voimauttava vaikutus, vuorovaikutus, analysointi ja luotettava ja kannustava ympäristö. Yhteisötaide kiinnostaa minua suuresti, mutta en ole vielä tarpeeksi rohkea ryhmän vetämiseen. Se voi olla silti hyvinkin mahdollista tulevaisuudessa.

Asiat jotka inspiroivat minua taiteessa ovat ääni, sanat ja niiden merkitykset, epäoikeudenmukaisuus ja ihmisten käsitykset ja aatteet, joita en pysty itse lainkaan ymmärtämään. Lisäksi kiinnostavia aiheita ovat itsestäni lähtöiset teemat kuten uskonto, järjen ja tunteen tarkkailu ja sosiaalinen vuorovaikutus sekä ihminen kaikessa ihmisyydessään.

Hetket jolloin olen tehnyt taidetta kunnolla, on ollut sellaisia jolloin olen tuntevani ollut tärkeä ja läsnä. Tarkoitan läsnäololla tässä kontekstissa minun paikalla oloni merkitystä, joka on vaikuttanut taiteelliseen lopputulokseen. Iänikuinen pyrkimykseni tässä elämässä on  halunut olla osa jotain. Osana, mutta ei yksin.

Viimeisten viikkojen aikana nämä asiat ovat olleet vain absrakteja ajatuksia, jotka ovat pulpahtaneet päähän ameebamaisina yksittäisinä sanoina. Tiedän, että olen vieläkin taiteellisessa työskentelemisessäni hyvin keskeneräinen, joka näkyy yksiulotteisessa mutu-tuntuma tarkkailussa, ja vellomisessa epävarmuuden ja pelkäämisen välimaastossa. Aiheesta on todella vaikea puhua kenenkään kanssa, koska en itsekään tiedä mitä haluan, vai haluanko mitään. Jopa lauseiden muodostaminen on turhan vaikeaa tällä hetkellä koko asiasta. Aika antaa näihin tuntemuksiin hurjasti ratkaisuja ja elämässä eläminen, mutta toivoisin, että asiat tapahtuisivat ripeämmin, eikä minun tarvitisi pohtia kaikkea yksin.