torstai 24. lokakuuta 2013

Tuoreesta vanhaan

Sovittiin kuukausi takaperin Esko Roineen kanssa, että hän hommaisi minulle liput Tohtori Zhivago -nimiseen musikaaliin, jossa hän siis itse näyttelee, jos maalaan hänelle muotokuvan. Suostuin tähän hommaan siis aika halvalla, ottaen huomioon, kuinka paljon teos, tai nyt jälkeen päin teokset veivät aikaa. No parasta mitä tästä maalaus urakasta sain oli sitten hyvä kokemus ja palaute, ja samalla potku persuksille että kyllä sitä taidetta kannattaa tehdä. Mä olin vielä varautunu kunnon puolustus puheenvuoroon jotenkin tähän tyyliin: "No parempia nämä ovat yhteensä kuin se Niinistön muotokuva" ja  jotakin tällaista "Siis mähän en ole mikään muotokuvamaalari vaan nykytaiteilija".


Esko I, sekatekniikka, 84 x 59,2 cm, 2013
Esko II, sekatekniikka, 65 x 50 cm, 2013

lauantai 5. lokakuuta 2013

Menetyksen syksy

En kirjoita tätä siksi että olisin luovuttanut tämän koulukamppailun. Kirjoitan, koska haluan puhdistaa ajatuksiani. Koulumöykky on kaatunut ihan monen ihmisen niskaan tilannekatsauksena, mutta ei oikeastaan sen syvällisempänä.Tämä teksti on pikemminkin kuvaus miltä oikeastaan tuntuu opiskella tämän painostavan tuskan alla.

Suru osa on myös elämää, se saapuu huoneeseen, jää.
Kaiken minkä saa, sen myös voi menettää.
Niin moni surun torjuu peittää sen, lähtee pois paeten
kuoren tahtoo tehdä päälle tunteitten.

Tänä syksynä on tapahtunut paljon. Mummoni kuoli, kulttuurishokki piili, eikä antanut ajatella rationaalisesti mennyttä kesää, ja jatkuva taistelu kuvataiteen puolesta on vienyt voimia. Varsinkin viimeksi mainittu on koko ajan ilmassa, eikä jätä hetkeäkään rauhaa.

Yhtäkkiä kun opin rakastamaan oppimista ja koulua se viedään minulta. Viedään mielivaltaisesti ilman ketään kuuntelematta. Sitten vain syytetään kuka on vienyt keltä rahat ettei voida enää kouluttaa työttömiä. Työttymäksi kouluttaminen on saanut minut eniten vihaiseksi tässä touhussa. Otan tämän henkiläkohtaisena loukkauksena. Taide on persoonaani ja nyt se on mustaa valkoisella, ja jokaisen huulilla että minä en ole yhteiskunnalle mitenkään "hyödyksi". Joka hetki itsensä tärkeäksi todistaminen, eritoten itselleni on raskasta.

Olen yrittänyt piristää itseäni liikunnalla ja hyvien ystävien näkemisellä. Aika ajoin se auttaa, mutta olen vähän lamaantunut. Pelkään että kaikki mitä olen nyt oppinut, elämästä, yhteisöstä ja kuvataiteen ammatista on turhaa. Mitä jos kaikki pitääkin aloittaa alusta? Kaiken maailman hakuprosessit ja kuumottelu. Ajatuskin saa inhoreaktion aikaan.

Se suru joka nyt sua ahdistaa, virtaan muistojen jää.
itke nyt, ja jatka jälleen elämää.
Aika surun kaihoks muuttaa saa, tuska pois katoaa.
Jälkeen kyyneleitten on jo helpompaa

Oikeasti mä en oo tässä uppoavassa laivassa yksin. Enkä mä uppoakkaan. Täytyisi vaan kanavoida nää viimeiset energian rippeet muuhun ku kauhukuviin ja vihaamiseen. Yrittäminenkään ei ole turhaa; se opettaa ja tekee hetkittäin olemisesta merkityksellisen. Huomaatteko, tämä hyödyttömyyden tunne, on jo ottanut vallan?

Vaikka mun koulu loppuisi, mun piilevät, aina mukanani olleet voimavarat selviytyä ei lopu. Toki ne saattaisivat heikentyä ja en ehkä uskoisi hetkeen itseeni kovin paljon, mutta koulu ei ole koko ikä. Tässä tilanteessa ei olla maailman laidalla. Täytyy miettiä että vaikka maailmassa onkin rahan ahneutta, ja itsekkyyttä  siellä on silti ymmärrystä kulttuurille. Tärkeää on uskoa myös, että ihmisten käsitys yksilötasolla on saattanut  muuttua tätä taistelua vierestä seuratessa.

Suru pitää surra pois, jotta päivä uusi tulla vois
Josset surullesi aikaa anna, murheet sieluus syvälle jää
Jos joku tahtoo lohduttaa, itke hälle niin se helpottaa
Suru osa meidän jokaisen on elämää 

Lyriikat: Kari Kuuva, Suru pitää surra pois, 1986

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Analyysi Nathalie Djurbergin ja Hans Bergin teoksesta Iglu

Käytiin koulun kanssa Helsingissä viime torstaina katsomassa taidetta. Meidän kakkosvuotisten piti kirjoittaa yhdestä näyttelystä tai teoksesta essee. Mä tein Nathalie Djurberin ja Hans Bergin näyttelyn yhdestä teoksesta. Näyttely oli Taidehallissa ja oli aivan mieletön. Näyttely taisi olla 10.11 asti siellä. Animaatioita ja hienoa musiikkia. Kantsii käydä kattoo.

Nathalie Djurberg ja Hans Berg: Iglu                                                           Ruut Luoto

Iglu on Nathalie Djurbergin on  yksikanavainen stop-motion animaatio, jossa värikkäät jäätelötikut sulavat ja katkeilevat. Hans Bergin säveltämä musiikki vaha-animaatioon tuo mieleen kolkkoa talven tunnelmaa ja leikkisyyttä. Teos on installoitu pakastearkun sisään, jota katsotaan ylhäältäpäin. Pakastimen sisällä olevat kaiuttimet ja näyttö tekevät katsomiskokemuksesta intiimin, mutta samalla yhteisöllisen katsojien ollessa liki toisiaan nähdäkseen teoksen. Oletan että teoksen nimi, Iglu, viittaa osittain tähän veistosmaiseen  installointiin ja siihen, miten ihmiset katsovat lähellä toisiaan työtä.
Toisin kuin Nathalie Djurbergin muut teokset, Iglu ei ole samalla tavalla groteski ja inhontunteita herättäviä. Teoksessa on silti Djurbegin tuotannossa tuttua valheellista naiiviutta, mutta se on vapaammin tulkitsettavissa. Työ myös kaunis ja eheä, koska se on sidoksissa installoituun tilaan ja esitetään loopilla.

Liitän teoksessa sulavat jäätelöt hetkessä elämiseen. Jäätelöt sulavat lämmöstä riippumatta ja ovat sidoksissa iglumaiseen pakastearkkuun. Tulkitsen että teoksen allegoria on se, että emme pysty esimerkiksi vaikuttamaan kokonaisvaltaisesti ympäristöömme, ja tekijöihin jotka saavat meidät ”katkeamaan ja sulamaan”.  Ilmastonmuutos ja luonnonilmiöt ovat juuri tällaisia asioita. Mutta loppu peleissä eroosio ja muutos on harmoonista ja kaunista. Muutos on ainut asia mikä on pysyvää.

tiistai 10. syyskuuta 2013

#2 Post in English

A week ago I had an exhibition from caféteria called "Kahvilla". The opening were succesful. The place wasn't so big but during the few hours which we celebrated the premiere there were so many friends and so many people. Thank you for coming ^^

 Here is some pictures by Tindessa





I will do the documentation on next week, when I have more time
Even I've been quite busy when I got back to Finland, I've been painting as much as last Spring. With my classmates, we have own classroom, like a studio or something, which each of us have own working space for doing art or just saving stuff. I have spent lot hours in my 'spot', because I rather stay at school painting before my work starts at the theatre.

Here's some results. Little bit different than above.

 (no name), acryl and ink


 Flower-cancer, acryl and ink


 All around the world, acryl, coffee and ink


'Ass', acryl, coffee and ink

torstai 5. syyskuuta 2013

Pitkästä aikaa omaa matskua


Veljen synttärilahja

Kun palasin Suomeen Tsekin maalta, en ole oikein mitää saanut aikaiseksi internet -päivitysten suunnalta. Sen sijaan, oon maalannu. Tänä tiistaina mulla oli näyttelyavajaiset Ravintola Kahvillassa. Näyttelyn nimi on KUVAMUOTOKUVA ja joka vähän avaa tätä aihetta:
Ruut Luoto : KUVAMUOTOKUVA

Identiteettini on keskiruumiini. Välillä se on ”se isotissinen muija”, välillä taas se ”vähän pullukka tyttö”.

Teokseni ovat kehoni muodoista ammennettuja muotokuvia. Ne ovat omassa päässäni 
luotuja epärealistisia kuvia siitä miltä näytän muiden ihmisten silmin; vääristyneitä, inhottavia ja 
ylikorostettuja.
Maalauksissani on käytetty kahvia, mustetta ja akvarellivärejä paperille. Tekniikka tuo töihin sekä 
graafisuutta mustilla vahvoilla rajauksilla, että valon ja varjon kontrasteja kahvin tummilla ja vaaleilla sävyllä.

Ensimmäinen näyttelyni  KUVAMUOTOKUVA, sai alkunsa luonnoksista, joita maalasin 
työharjoitteluni vapaa-ajalla Tsekin Tasavallassa. Itsetutkiskelu ja maalaaminen olivat tapoja vaipua 
hetkeksi omiin ajatuksiini vieraan kulttuurin hektisessä ympäristössä. Oli vaikeaa saada aikaiseksi mitään 
valmista ja eheää taideteosta, ilman työnsä palautetta tai toisenlaista tarkastelunäkökulmaa töihinsä. Sama 
pätee myös oman ulkonäön suhteen. Aina ei kuitenkaan ole se ”huono kroppa -päivä”. On aamuja jolloin 
katson itseäni peiliin ja huomaan että olen kaunis.

Seuraava näyttely on sitten Telakalla Ilain kanssa helmikuussa. Nyt pitäis olla jo jossain punaisessa langassa mihin suuntaa me halutaan töillämme ajautua, mutta ens vuosi tuntuu vielä niin kaukaiselta, ettei sitä osaa okein niitä varten vielä töitä tehdä. Nyt mä vaan maalaan koska voin. Koululla on hyvät tilat ja oon kaivannu öljyvärejä.

Oltiin viikko sitten Seilissä tekemässä videotaidetta. Se oli tosi haastavaa. En osaa oikein ajatella kameran kautta maailmaa.No tutkin työssäni sitten ääntä. Oon nyt hiukan kiireisellä tuulella, niin linkkaan sen tähän vaikka jälki editissä.


torstai 11. heinäkuuta 2013

Taidetta Wienissä

Olin kolme päivää Wienissä nauttimassa kulttuurista. Taide oli pääasiallisin syy miksi sinne menin, ja siitä sitten pääsin nauttimaan yllinkyllin. Saapumispäivä meni pyöriessä keskustassa ja muistellessa, miten kaupunki oikein menikään (kävin siellä kolme vuotta sitten joulukuussa), mutta illan vietin sitten erään kehystämön omistajien vieraana. Grillasimme, soitimme musiikkia ja muuta mukavaa. Yövyin sitten ystäväni Daniel Friedemannin luona, joka on myös taiteilija. Kun saavuin hänen kotiinsa olin haltioitunut ja sanaton. Kattohuoneisto oli täynnä maalauksia, mosaiikkitöitä, patsaita ja kaikkea siltä väliltä. Työt olivat enimmäkseen realistisia ja perinteisiä aiheita, mutta miten aitoja ne olivat. Kyllä mun piirustuksen opettaja Tiiu olis taputtanu olalle häntä. Minun oli pakko ottaa muutama kuva paikasta. Olin niin häkeltyny:



Daniel itse, uupuneena illan juhlinnasta



Ai niin kävin minä päivemmällä tuona ekana päivänä galleriassa nimeltä Kro Art Contemporary. Siellä oli yhteisnäyttely teemalla kesä ja sen salaisuudet. Oli siellä tosiaan kauniita valokuvia kesästä, vihreyttä hyvin paljon, mutta jotenkin nää minuu viehätti eniten.

Jernej Forbici - In my place, 2008





Robert Mittringer - Objektkasten ohne titel, 2011


Seuraavana päivänä lähdin kahdeksalta aamulla etsimään päivän kohteita; museoita ja gallerioita. Kaikki ne kyllä aukes vasta kymmeneltä, mutta minulla oli ennen sitä, hyvää aikaa turisteilla, ilman muita turisteja. Ei ne ollut vielä hereillä. Suunnistin eka Gemälde Galerieen kattomaan Bocshin Viimeisen Tuomion ja perinteisempää näin alkuun. Oli ihan mielenkiintoista, kun kuulin korvissani taidehistorian opit. Kuvia ei saanut ottaa, ja minul on vaan yksi kurja salakuva, joten jätetään se tänne pistämättä. Menkää itte kattoo. Samassa rakennuksessa oli myös kuvataide akatemia, Akademie Den Bilderden Kunste, mutta ilmeisesti muualla puolella rakennusta kuin museo. Huomasin nimittäin vasta kyltin koulusta lähtiessäni.
MAK oli seuraava paikka jonne minun oli tarkoitus mennä. Oletin että se on niinku Kiasma Helsingissä, mutta sen sijaan paikka paljastui muotuiluun perustuvaksi museoksi, mikä oli oikeastaan mielenkiintoinen kokemus. Hyvin laaja, aina tekstiilitaiteesta Wieniläiseen posliini keramiikkaan ja tuolimuotoiluun. En olisi varmaan mennyt koko paikkaan, ellen olisi tienyt. Mutta kannatti, kannatti.
Löysin itseni näyttelyn jälkeen MAKin vieressä olevasta koulusta Universität Für Angewandte Kunst, mikä taisi vastata Lahden muotoilua tai Taikkia meilläpäin. Valitettavasti viikko sitten olivat koulut ja näyttelyt loppuneet joten kovasti ei ollut nähtävää. Koulut on vähä samanlaisia ympärimaailmaa.




Jonathan Quinn - Table group


Näyttelystä Nomadic Furniture 3.0, joka tutki youtuben kautta uudelleen syntynyttä Do-It-Yourself kulttuuria.




Näyttely myös käsitteli DYI -kulttuurin historiaa




Päivän taidekatsaus ei kuitenkaan päättynyt tähän. Lähdin talsimaan näyttelyn jälkeen Stephansplatzille josta jatkoin kulkuani, tietämättä mikä minua odotti. Löysin gallerian jossa kissankokoisin kirjaimin luki Fine-Art. Kyseessä ei ollut mikään myyntigalleria joten astuin sisään. Kyseessä oli Friedensreich Hundertwasserin näyttely. Olin haltioitunut. Galleristi esitteli minulle ystävällisesti muutaman yleispiirteen Hundertwasserin tyylistä ja toistoista teoksissa. Olin inspiroinut ja onnellinen. Hän opasti myös minut Hundertwasserin kuuluisalle Kunsthausille, jonne pingoin sitten oikopäätä. Kunsthaus oli satumainen, ja kaunis. Näyttely oli myös mahtava. Liikuituin usean kerran kyynelin Hundertwasserin ajatuksista joita oli myös sijoitettu näyttelyyn. Myös vesi- ja puu- elementit ja itse väririkas taide sai minut liikuttumaan. Kunsthaus on ihmeellinen paikka. Suosittelen jok'ikistä käymään siellä. Vierailevana näyttelynä oli Linda McCartneyn valokuvia, jotka olivat ihan mielenkiintoisia. Olin hyvin skeptinen, aluksi, mutta Lindan näyttely oli eheä ja mielenkiintoinen kokonaisuus. Näyttely katsauksen jälkeen, homman kruunasi näyttelyn trooppisessa puutarhassa istuminen ja yksityiskohtien tutkiskelu. Jokainen ikkuna oli erilainen, mosaiikkikoristukset olivat leikitteleviä ja värikkäitä. Lisäksi elävän veden ääni ja puut tungeksiessa korkean Kunsthausin ikkunoista pisti hymyilemään. Paikasta jäi mitä parahin maku.

Friedensreich Hundertwasser - Haus Geboren - In Stockholm, gestorben Paris und die beweinung meiner selbst





Näitten inspiraatioiden lähteiden saattelemana toivon, että miekin saisin pitkästä aikaa jotain aikaiseks. Ehtisi vielä kuivuakin jos öljyllä teen. Lähtö kotiin tapahtuu 25. heinäkuuta.

perjantai 31. toukokuuta 2013

#1 Post in English

This is historical moment. I have never written my blog in English. Not sure how this goes either.. Anyway. I've been finally doing some stuff. Here's there  the results:

The newest pictures are the same series as these: 1   2   3

Old-fashioned acryl, coffee and ink

Plug-in acryl and ink

Ben (our new volunteer)


 This was my basic idea, which came up to my mind couple of weeks ago.

I'm planning to paint something more today. I just bought more watercolor paper and I have good mood on.
Thanks for interesting enviroment and the latest album of Daft Punk

torstai 30. toukokuuta 2013

Mielessä matkustan ajassa taaksepäin

Minun päähän on pinttinyt vuosien aikana muutama kaunis unelma ja haavekuva paikoista, jotka haluaisin kokea. Yleensä kuvia ovat värittäneet kirjat ja elokuvat. Valitettavasti näihin paikkoihin on mahdotonta enää päästä, mutta koetan nyt sanoiksi pukea, että mikä mua, viehättää ja inspiroi ja miksi.

Minulla on aina unelma ollut päästä Venäjälle. Siihen 1800 -aikoihin, sinne puoleen väliin, kun ihmisissä alkoi kyteä vallankumous aate, mutta hovi oli vielä olemassa. Haluaisin nähdän sen teatteriväen, vossikat ja upeat puvut joita ihmisillä oli. Arkkitehtuurin, baletin ja, jotenkin myös sen ihmisten eriarvoisen kurjuuden joka johtui sääty-yhteiskunnasta, joka jatkui Venäjällä aika myöhään. Myös euroopassa nämä samat teemat minua houkuttaa, mutta jotenkin kaikkien kirjallisuuden helmien vuoksi, kuten rakkaan Nikolai Gogolin takia haluaisin kohdata nämä kuvaukset Venäjällä.

Keski-Euroopassa taas haluaisin nähdä teollisuuden tulemisen. Sen kun ihmiset ovat innoissaan kehityksestä, ja kaikesta tehtaan hienouksista. Haluaisin kyllä nähdä nämä asiat myös Tampereella. Euroopassa teollisuuden kehityttyä, synty myös upeita taidemuotoja. Kokeiluhenkeä ja kansainvälisten suhteiden lisääntymistä. Myös se että ihmiset ammentavat muista maista taidetta on kiinnostavaa. Olisi niin hienoa nähdä Montmartre täydessä arjen tohinassa. Samalla kahvikupposella suuria taiteilijoita ja näyttelijöitä. Ilmapiirissä on kuhinaa ja jännitystä tulevaisuudesta. Tunnelmass on myös sodan vire..

En voi jättää mainitsematta haavekuvistani Egyptin kultakautta ja tuhoa. Mika Waltari on kuvannut asiaa niin upeasti, että se piirtyy väkisin mieleen. Kaikki upeat vuosikausien ajan rakennetut patsaat loistossaan. Erilaiset ammatit, jotka keskittyvät valtakunnon ylläpitoon (kuten kirjurit ja ylipapit). Kaikki se muoti ja asiat joita ihmiset pitävät kauniina. Kaikki se jumalten määrä. Ja Niili. Upeana polttavassa auringossa.

Käsitys Amerikasta on värittynyt osaksi historian takaa ja Tuulen Viemäästä. Se minua jotenkin kiinnostaa myös. Rautateiden valmistus ja uusimaa. Saluunat joissa on omat pianistinsa ja tansijatteret can-can mekoissaan. Kultakuume ja intiaanit. En halua nyt miettiä kaikkea vääryyksiä jota tuohon historiaan kuuluu alkuperäisasukkaiden osalta. Tietäähän sen jok'ikinen

Amerikka myöhemmin sanotaanko siinä 1900 -alussa kiinnostaa musiikin suhteen. Jazzin ja Bluessin synty. Kantri. Gospel ja Elvis. En nyt osaa sanoa mikä siinä on niin coolia.
Sitten 50 -luku, ulkoilma leffateatterit. drive-in rullaluistin burgeripaikat ja Fluxus taiteen osin. Voi haluisin niin nähä New Yorkin kadut silloin.

Haluaisin myös palata ajassa 1990 -luvulle Itä-Suomeen. Omaan kyläpahaseeni. Ostamaan karkkia lähikaupasta. Mennä uimaan, joka päivä. Juoksennella metsissä. Laulaa koko ajan. Rakentaa suuren suurta kaupunkia lentopallokentän hiekkaan. Olla tietämättä pahoja sanoja ja ilkeitä asioita. Kiivetä pihkaiseen pihakuuseen. Istua rantakivellä ja katsoa horisonttiin, ja kuvitella millaista on asua kaupungissa. Tuijottaa metsänvihreyttä ja vapautta silmän kantamattomiin. Katsella tähtiä lumipenkasta johon on kaatunut luistimilla. Olla pieni ja mahtua joka paikkaan. Olla ilman velvotteita.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Museokäynti ja saalis

Kävin katsomassa eilen vähän taidetta Prahan modernin taiteen museossa. Mieleeni jäi Fluxuselle omistettu nurkkaus, sen kaikkine kummallisine tilpehööreineen. Siitä ei valitettavasti kuvia. Menkää itte kattoon.
Museo oli 5 kerroksinen, ja ehdin katsomaan kahdes tunnissa 2 ja puol kerrosta. Tässä hiukan saldoa:


Narodni Galerie v Praze


Emil Orlik - Model


Francisco Borés - Spain


Georg Groz -Circus


Loir Luigi - Underground Railway


Max Oppeheimer - Operation


Pavel Brázda - Father's Potrait


Yksityiskohta teoksesta Guardian Angel

Pavel Brázda - Guardian Angel


Renato Guttuso - News


Tadeusz Kantorin teos, en kirjoittanut nimeä valitettavasti ylös

Yksityiskohta teoksesta Sosicial Situation


Tony Gragg - Social Situation


Toyen - Potato Theatre


Wolf Vostellin perfomanssista, en tämänkään nimeä muistanut kirjoittaa ylös